Plitvice

Ensimmäistä kertaa koko matkamme aikana oli oikeasti viileää. Yöllä lämpötila oli laskenut noin kahdeksaan asteeseen ja osa meistä oli hamunnut itselleen lisäpeittoja kylmyyden estämiseksi. Pieniä kurkkukipuja lukuunottamatta olimme valmiita päivän koitoksiin. Vielä nopea leipäaamiainen kera kotitekoisten marmeladien ja menoksi. Ilma vaikutti kevyesti kolealta ja ajaessamme luonnonpuistoa kohti tiputteli muutaman tipan vettäkin.

Leipä miehen tiellä pitää.

Kohtalaisen epäselvistä opastekylteistä huolimatta löysimme sisäänkäynnille. Kolme aikuista ja yksi opiskelija maksoi yhteensä 410 kunaa, eli noin 55 euroa. On se vaan hyvä olla opiskelija. T: Kasper
Kun olimme päässeet alueelle, totesimme heti vaatetustasapainon olevan pielessä. Niinpä Yrjö otti t-paidan ja windstopper-takkinsa lisäksi Kasperin hupparin päällensä. Näin Kasperilla jäi päälle pelkkä ohut tekninen salipaita. Lopputulos oli se, että silti Yrjöä paleli ja Kasper oli ihan ok. Olettamallamme lippujen tarkastuspisteellä ei tarvinnut edes vilauttaa, jotta pääsi sisään. Jälleen kerran jäi sellainen fiilis, että mistäköhän tässä oikein maksettiin. Olimme lukeneet että puiston kaikki opasteet ovat aikalailla epäselviä. Huomasimme tämän välittömästi kun lähdimme seuraamaan erästä kylttiä. Hetken päästä tie loppui, mutta jatkoimme pientä tallattua polkua joka jatkui autotielle. 45 minuuttia tallasimme autotietä ilman minkäänlaisia maisemia. Hannelle tuli aika vahva deja'vu Kiinan reissulta Liisin kanssa.

Kun lopulta pääsimme sellaiseen pisteeseen, josta autotie yhdistyi vaellusreitteihin, alkoi myös maisemat. Pääsimme kävelemään pitkospuu-tyyppisiä siltoja samalla ihastellen hienoja vesiputouksia. Porukkaa oli melko paljon, vaikka korkein turistikausi oli jo ohi, eikä kelikään varsinaisesti suosinut tällaista toimintaa.

Reittien ulkopuolella kävely oli ehdottomasti kielletty, mutta mitäpä sitä ei hyvän valokuvan eteen tekisi.

Kiertelimme ja kaartelimme edestakaisin alueen kävelypolkuja. Ajatuksena oli suunnata toisen päädyn asemalle, josta pääsimme bussikyydillä takaisin aloituspisteeseen. Aloituspisteeltä olisi helppo myös hakea Kasperille jokin korvaava vaatekappale hupparin tilalle. Raukka oli joutunut käyttämään Hannen kaulahuivia päällysvaatteena ja vastaantulijat olivat aina vähän väliä silmäkulmastaan vilkuilleet mitä ihmettä tuo kaveri oikein pitää päällään. Jopa kaapuihin pukeutuneet immeiset olivat ihmeissään.

Huivihemmo.

Kuuluuko lusikan jäädä kaakaoon pystyyn??

Suuntasimme pienten rättisulkeisten ja välipalojen jälkeen kohti venesatamaa. Lähdimme nyt puolestaan puksuttamaan kohti puiston toista päätyä veneellä. Siellä sijaitsi Kroatian korkein vesiputous, 78 metrin putouksellaan. Laiturilla oli melkoinen tungos. Laiva oli juuri saapumassa satamaan ja se veti vain 100 henkilöä puolen tunnin välein. Arvatkaapa vain ketkä aikoivat muodostaa häröpallon jonon sivustasta ja juntata itsemme sisään kenenkään huomaamatta? Tällä kertaa meidän ei tarvinnut tätä tehdä, koska pääsimme varmaankin sijoilla 81-84 sisään. Jälleen kerran ajoitukset ja sisäänpääsyt järjestyivät juuri optimaalisesti.

Iso vesiputous oli meille jonkin verran pettymys. Vaikka se olikin korkea, oli veden määrässä toivomisen varaa. Ehkä sen suihku vain on heikentynyt iän myötä.

Komeita maisemia.

Kierroksemme alkoi olemaan lopuillaan noin neljän aikaan iltapäivästä. Samoihin aikoihin alkoi aurinkokin lopulta pilkottaa pilven takaa ja lämpötila alkoi olla varsin mukava. Plitvicestä jäi meille ihan hyvä maku, mutta jonkinmoinen pettymys se kuitenkin oli. Vaikka vedet olivat kirkkaita, kaloja näkyi paljon, järvet olivat upean värisiä ja vesiputouksiakin oli jos jonkinmoista, olisimme halunneet nähdä enemmän. Koko nälkäämme Plitvice ei pystynyt tällä tarjonnalla tyydyttämään. Osittain johtuen siitä, että yleisestikin maisemat ovat täällä niin komeita.

Oli se hieno, muttei huikea.

Jälleen starttasimme Golfimme ja lähdimme köröttelemään kohti Zadaria. Ajoimme takaisin Korenicaan katselemaan sopivaa ruokapaikkaa. Löysimmekin aivan aamuisen eväidenostomarkettimme vastapäätä houkuttelevan näköisen ravintolan. Aurinko paistoi terassille ja aamulla vartaannokassa pyörinyt possu löytyi listalta. Annoksemme olivat hyvät, mutta suurimman huomion varasti ravintolan oma kissa. Se mourusi meiltä ja kaikilta muiltakin tähteitä ja kiusasi erään asiakasporukan koiraa. Oli hauska seurata tätä showta.

Viimeisiä auringonsäteitä nauttimassa.

Ajomatkan aikana Kasper totesi grillattujen hampurilaistikkujen olleen kohtalaisen styrkkaa kamaa. Koko loppuillan tuli nimittäin sellaisia röyhyjä, että aina piti avata joko auton ikkunat tai illalla jopa huoneistomme terassin ovi.

Aina pitää olla vähintään yksi lambokuva blogissa!

Kun pääsimme Zadariin, löysimme itsemme aivan hukasta. (Hetkinen, voiko niin sanoa.) Kenelläkään ei ollut kännykässään Zadarin alueen karttaa. Jostain ihmeen syystä siinä oli ollut kolmella eri ohjelmistolla latautumisongelmia. Kolme varttia seikkailtuamme aloimme kyselemään paikallisilta ohjeita. Bensa-aseman työntekijä neuvoi oikeastaan niin päin vittua kuin vain voi. Kuitenkin se oli onni onnettomuudessa, koska löysimme erään "Kroatian ajokunnossa" olevan nuoren miehen kuppilasta, joka lupasi ajaa meidän edellämme etsimäämme osoitteeseen. Huikean avuliasta porukkaa, koska matkakaan ei ollut aivan lyhyt. Olimme erittäin otettuja tästä eleestä ja yritimmekin tarjota hänelle pientä setelikorvausta, jotta hän voisi jatkaa kaljoitteluaan. Hän kuitenkin kohteliaasti kieltäytyi ja kertoi että kroatit eivät tee mitään rahasta, vaan täydestä ystävällisyydestä. Kiitos tästä.

Apartments Eja oli saksalaisnaisen ja ranskalaismiehen pitämä ERITTÄIN tyylikäs huoneistohotelli. Olimme varanneet kaksi kahden hengen huonetta, koska lisävuoteilla varattu kahden hengen huone oli kalliimpi kuin nämä. Molemmilla oli aivan uudet 50 neliöiset huoneistot, joista ei puuttunut mitään, ei edes vohvelirautaa. Lisäksi vuokraisäntämme ohjeisti meille yhden yön yöpymistä varten ihan kaiken, muun muassa kuinka liesituulettimeen saa valon. Kaikki oli todellakin uutta, television kaukosäätimetkin oli edelleen muoveissa. Jos joskus itse perustaisimme vastaavanlaisen yrityksen, se olisi varmaankin juuri tällainen. Harmi vain, että meillä ei ollut lainkaan rahaa majoittumisemme maksuun. :)

Saimme Alman saksankielentaidon avulla tietää että lähettyvillä oli iso supermarket. Nopea piipahdus kyseisessä lafkassas tuotti meille iltapalan ja aamupalan sekä oletettavasti riittävästi käteistä loppureissua varten. Yritimme myös saada tarkan summan maksua varten, mutta sekään ei onnistunut. Maksoimme yhden kolapullon erikseen, mutta kassalla oli pikkukolikot loppu, joten saimme alennusta lähimpään viiteen kunaan. Hitto.

Ryskis!

Pelailimme illalla vielä vähän Eurooppa-tietovisaa ja joimme pullollisen punaviiniä. Oli varsin leppoisaa. Huomenna on automme viimeinen vuokrapäivä. Suunnitelmissa on viettää rauhallinen aamupäivä rannalla, siirtyä siitä Zadarin keskustan ja ruokailun kautta Supernova ostoskeskukseen hetkeksi ennen ajomatkaa Splitiin. Eräällä tavalla alkaa tuntumaan, että loma lähenee loppuaan kun saavumme loman viimeiseen kohteeseen. Harmi jälleen kerran.

Viinisiepot.

Kerman-kisassa Mökö ja Nakke löysivät Kermanin autokuvan vasemmasta yläkulmasta parin korjauksen jälkeen. Näin ollen heidän pistemääränsä nousi jo viiteen. Vielä on aiempien päivien osalta yksi Kermis jossain kuvassa piilossa. Mutta missä?