Viimeistä viedään

Viimeiseen aamuun heräilimme rauhassa. Olimme saaneet vuokraemännältämme luvan pitää huonetta iltakuuteen saakka, koska uusia asukkaita ei ollut nyt tiedossa. Eräällä tavalla todella ystävällistä, koska 8 tunnin venytys ilman lisämaksua on kuitenkin aika mukava etu. Pistimme kuitenkin kamat kasaan, jotta huone voitaisiin siivota jo ennen lähtöämme.

Vielä pääsi punnertamaan ilmastoidussa tilassa.

Emme jaksaneet etsiä aamupalapaikkaamme kovin kaukaa, joten kävelimme samalla aukiolla sijainneeseen kuppilaan kuin eilisaamuinen raflamme. Tällä kertaa tilasimme kokonaisia aamupalasettejä, emme vain kokoelmaa yksittäisiä tuotteita. Olimme oikein tyytyväisiä ruokiimme, eikä kaakaokaan ollut tällä kertaa verisuonia tukkivan tuhtia.

Muna ja pekoni.

Päivä vaikutti yllätys yllätys melko aurinkoiselta ja lämpimältä. Splitin kadut olivat aamupäivästä hieman hiljaisempia kuin iltasella. Etsimme aiemmin näkemäämme ostaria, mutta lopulta totesimmekin sen olleen vain iso ruokakauppa. Jatkoimme shoppailua pienemmissä liikkeissä, ihan kohtalaisin tuloksin. Muutama paita, joulupallot ja mikä tärkeintä, myös muutama tuliainen tarttui mukaan.

Kasperia häiritsi oikeanpuoleisen pojan parta + viikset. Totuus oli kuitenkin se, että ne olivat vain varjoa.

Kyselimme paikallisesta turisti-infosta vielä mikä on heidän mielestään paras tapa siirtyä lentokentälle. Vastaus oli aika yksiselitteinen: bussi. Valuimmekin rantakatua pitkin toiseen päähän ostamaan liput 18:10 lähtevään bussiin. Alle viiden euron hinta per nuppi ei mielestämme ollut lainkaan paha hinta. Nyt kun saimme ostettua liput, pystyimme huoletta käyttämään loput kunamme osteskeluun. Ja auringonkypsyttämiin hedelmämehuihin.

Some serious sun-bathing.

Vielä oli hetki hyvää aikaa kierrellä ja katsella Splitin katuja. Osittain porukasta oli kuitenkin havaittavissa lähtemisen meininki. Lähinnä vaihtelimme istumapaikkoja ympäri rantakatua aina välillä puikahtaen katselemaan turistiroinaa. Kun kello oli tarpeeksi, suuntasimme vielä hetkeksi kämpille ottamaan pienet nokkaunet.

Näistä paikallisista herroista otetuista kuvista tuli hyvälle mielelle.

Meitä pari päivää palvellut huoneisto oli käyty siivoamassa jo hyvissä ajoin. Yritimmekin olla hissun kissun ja silkkitossuilla ettemme likaisi kiiltäviä marmorilattioita. Vielä viime hetkellä ennen lähtöä päätti Yrjö käydä pistämässä vessan uuteen uskoon... Siis naureskellen ulos ja kävelemään kohti bussipysäkkiä pakaasiemme kanssa.

Luonteva jatko häämatkamme "Golden Gaytime" - jäätelölle.

Bussi lähti ajallaan ja meillä olikin hyvin aikaa "pienille" shoppailuille lentokentällä. Tällä kertaa lompakon nyörit olivat melko höllällä ja tuliaisia tulikin ostettua sitten kolmen muovikassillisen verran. Eipä sinällään haitannut, koska kassin pohjalta löytyi myös paljon erilaisia viikunatuotteita. Olihan se kuitenkin reissumme "the hedelmä". 

Ostoksia. Ja reilusti.

Hetken rauhoituttuamme raskaan shoppailun jälkeen pääsimmekin jo koneeseen. Myönnettäköön, että lentokoneessa ilmainen Wifi on melko mukava ominaisuus. Ei siinä, että se olisi mitenkään tarpeellinen tai erityisen nopea, mutta eräällä tavalla se tuo paljon mukavaa vapaudentunnetta ja ajanviettomahdollisuuksia. Tästä pointsit Norwegianille. Ja sanotaanko vielä sekin, että eivät olleet paskempia Norwegianin ruokavalikoimatkaan. Harmi vain että ruoat loppuivat kesken, emmekä saaneet kuin yhden leipäsen jaettavaksi.

Ensimmäistä kertaa Norwegianin kyytiin.

Suomen päässä Hannu olikin meitä jo vastassa odotusaulassa. Vielä oli ajettava Tampereella, koska aamulla niin Kasperilla kuin Hannellakin olisi työpäivä. Alle kolmen tunnin unet eivät olleet kovin pitkät, mutta ainahan sitä yhden perjantain aina jaksaa rentouttavan loman jälkeen. Jälleen kerran... se oli siinä. Seuraavaa odotellessa.

Tämän kerran ylivoimainen Kerman-bongari oli Mökö ja Nakke. Koska osallistuminen ei ollut normaalilla tasolla, päätimme antaa herkullisen ja monipuolisen palkinnon vain voittajalle. Onnittelut siitä!

Split, Splat, Splut

Vaikka kuinka olisi ollut mukava jäädä aamulla vain jatkamaan unia, olimme päättäneet lähteä aamulenkille. Tosin (tällä kertaa) vain Hanne ja Kasper. Ilmeisesti Hannen omatuntoa jäi kalvamaan edellisillan taikinapalleroiden napostelu. Olimme katsoneet kartasta mahdollisia mukavia makoilupaikkoja vihreällä merkatuilta alueilta. Totuus paljastui kuitenkin heti lenkillelähdön jälkeen. Tie näytti olevan pelkkiä portaita tai ylämäkeä kohti 178 metrin korkeudella olevaa ristiä. Pienenä referenssinä meillä oli mäen päällä ollut geokätkö, minne matkaa näytti olevan noin 680 metriä ja tosiaan pelkkää ylämäkeä. Makoilupaikkoja ei ollut näillä hoodeilla lainkaan, eikä varsinaisia hiekkarantojakaan näkynyt ylhäältä, joten päätimme makoiluretkemme suuntautuvan merenrantaa pitkin tarvittavan pitkälle jotta löydämme kivan makoilualueen.

Laelta oli komeat maisemat.

Vaikka jalka ei meinannut nousta ja portaat tuntuivat raskailta, ei meillä ollut varmaan yhtä raskasta kuin tällä läskillä kisulla. Nimesimme sen Yrjöksi.

Aamupalalle suuntasimme hotellimme lähellä olleeseen ravintolaan, joka sijaitsi autovuokraamomme vieressä. Täällä on kyllä jännää se, ettei normaaleja croissantteja saa mistään vaan niissä on aina täytettä. Nytkin oletus oli täyttämättömät versiot, mutta suklaatahan siellä oli. Onneksi kukaan ei kerennyt pistämään juustoa ja voita päälle tai olisi voinut tulla aika mielenkiintoinen makuelämys. Oletettavasti olisimme saaneet yhtä maittavan aamupalan murto-osalla hinnasta jos olisimme ostaneet tuotteet kaupasta kämpillemme. Kokonaisuutena tuli vedettyä kyllä sellaiset sokeriöverit paahtovanukkaan, suklaacroissanttien, pannukakkujen ja jäätelöiden voimin, että kaikki olivat aivan voipuneita kun palasimme kämpille.

Itse mahdottomouus tapahtui: Kasper tilasi oma-aloitteisesti fetasalaatin.

Pienen lököttelyn jälkeen saimme tarpeeksi energiaa siirtyäksemme makoilemaan rannalle. Splitin rantakatua kävellessä aurinko paistoi jälleen täydeltä taivaalta ja laukussa matkannut kahden litran kylmä olut hikoili kutsuvasti. Pysähdyimmekin rantakadulle olleille laveteille tekemään pienen oluttankkauksen. Tiehen oli upotettu myös kroatialaisia olympiamitalisteja (tai siis heidän nimikylttinsä ja suorituksensa). Kukaan meistä ei tuntenut muita kuin sorjan Blanka Vlasicin.

Yrjö ja leka.

Blankan plakaati.

Uskoaksemme Kroatian kesät ovat hyvinkin kuumia ja kuivia. Suurin osa nurmikkoalueista, tai pikemminkin kuivakoista ovat aivan pölisevän kuivia. Nytkin kuljimme ison puiston läpi, jossa kasvoi viikunapuita, mutta koko valtava nurmikenttä oli kuivunut aivan pystyyn.

Alamaiset kerääntyneet seuraamaan Kuningas Yrjö toisen juomahetkeä.

Hannen jalat olivat ilmeisesti kamalan väsyneet kun piti vaihtaa käsilläkävelyyn.

Löysimme rannalta mukavan hiekka-sora-alueen, johon asetuimmekin makoilemaan kolmeksi tunniksi. Aurinko sen kuin helotti. Kun hetken Alma, Hanne ja Kasper olivat ihmetelleen että missä se Yrjö oikein on, niin uskokaa tai älkää, siellähän Yrjö ui kuin viimeistä päivää. Aamupalalta alkanut ihmetys jatkui, kun tämä vettä kammoksuva ukkeli meni vapaaehtoisesti uimaan. Oli kyllä niin kuuma, että pulikoimme jokainen muutaman kerran tämän kolmetuntisen aikana. Ilmeisesti Kroatiassa on lähes aina juuri näin loistavat auringonottokelit. Itsensä grillaajille paikka on siis kuin omiaan.

Hanne otti uuden komean tatuoinnin jalkapohjaansa.

Seuraavaksi menimmekin valtavan kokoiseen rantabaariin katsomaan mitä heidän listalta löytyisikään. Kummastukseksemme listalla oli käytännössä vain viiniä ja olutta. Tilat olivat suomalaisen yökerhon kokoiset, mutta tarjonta ei ollut vastaavalla tasolla. Joimme siis sitä mitä oli tarjolla ja ihmettelimme rannan menoa. Väkijoukossa oli muutamia yläosattomissa itseänsä grillaajia ja joitakin pahasti kärähtäneitä ihmisiä, mutta meidän ehdoton suosikkimme oli pari poikaa jotka pissasivat komeassa kaaressa rantavedessä. Ymmärrettävää ja hyväksyttävää, mutta kuitenkin se mielikuva siitä että joku aikuinen tekisi saman...

Splitin ranta oli mielestämme parempi kuin paljon hehkutetun Sveti Stefanin.

Kuppilan naapurissa oli pienehkö snäkäri, josta saimmekin mukavan epäterveelliset toast- ja purilaistyyppiset välipalat. Olivat hyviä ja sopivat tilanteeseen kuin hodari suuhun.

Siinä oli kioski paikallaan.

Kello alkoi olemaan jo puoli neljä ja totesimme auringonoton riittävän tältä erää. Puolessa välissä matkaa jäimme hetkeksi aikaa kuitenkin vielä potkimaan footbagia ja kiipeilemään viikunapuissa. Hannen potkiminen on mennyt isoja harppauksia eteenpäin. Tänään peruspotkut olivat erinomaisessa iskussa. Päivän paras tulos oli 47, joista Hannella oli lähes puolet kosketuksista..!

Kämpille päästyämme oli jälleen vuorossa pienet unet. Lämpö, juoma ja potkimiset pistivät porukan puoleksi tunniksi pieneen pöpperöön. Siitäpä olikin hyvä herätä Yrjön poksauttaessa kuohuviinipullon korkin auki. Pienen ja onneksi lyhyen maljapuheen jälkeen oli kevyesti haikea olo, olimme tosiaankin viettämässä viimeistä iltaamme reissulla. Lähdimme imemään katujen iltatunnelma itseemme viimeistä kertaa. Samalla oli hyvä katsella vähän tuomisia koti-Suomeen, lähinnä itselleen tosin.

Mukavan rauhallisia katuja. Näillähän voisi olla hyvä ajaa vaikka autolla.

Lyhyen ja tuloksekkaan shoppailun jälkeen päädyimme syömään Chops Grill - Steak & Seafood ravintolaan. Paikka vaikutti tyylikkäältä, mutta hintataso oli varsin kohtuullinen. Saimmekin eräällä tavalla reissun parhaat ruokamme. Alman monkfish scampi-kastikkeella lähenteli oikeaa gourmettia eikä muiden liha-annoksetkaan olleet hullumpia. Harmi vain, että lihojen kanssa ei tarjoiltu mitään kastiketta.

Suklaamussu ja suklaanvärinen Mussu.

Vielä oli intoa ja jaksamista mennä juomaan parit drinksut Splitin rantakadulle Rivalle. Olimme itseasiassa koko baarin viimeiset asiakkaat. Pehmusteet oli kerätty muista pöydistä jo nätteihin pinoihin, ihmiset kadonneet ja me suomalaiset emme meinanneet lähteä kulumallakaan. Pakko se kuitenkin lopulta oli, kun tarjoilija ei enää tuonut lisää, mutta tuli perimään rahat juomistamme. Pöh. Oli siis lähdettävä pakkaamaan ja valmistautumaan huomisillan kotiinpaluuta varten.

Kerman-kisassa ei ole tapahtunut muutoksia. Olemme päätyneet siihen tulokseen, että tällä kertaa vain voittajalle jaetaan palkintoja. Mökö ja Nakke ovat kovasti kiinni tässä ykköspaikassa, mutta tarkkojen silmien avulla saattaa hyvinkin päästä vielä tasoihin.

Tämä kuva kuvaa hyvin reissumme kokonaistunnelmaa.

Zadarista Splitiin

Tuntui jälleen haikealta alkaa pakkaamaan tavaroita heti aamusta. Tässä huoneistossa olisi ollut mukava viettää vaikka useampikin päivä. Auto piti kuitenkin palauttaa tänään klo 18.00, joten ei auttanut kuin toivoa että seuraava asuntomme olisi yhtä mukava paikka. Siispä aamupalaa naamariin ja suunnittelemaan päivän kulkua. Saimme luvan jättää auton parkkiin asuntomme pihaan kello kahteen asti. Päätimme siis suunnata kävellen läheiselle rannalle köllöttelemään vähäksi aikaa. Ohjeeksi saimme mennä rantaan "Direkt". Ja mehän todellakin menimme sitten suorinta mahdollista reittiä.

"Direkt" reittimme piti sisällään muun muassa aidan yli kiipeämistä ja pellon läpi kahlaamista. Kermankin halusi tällä kertaa kiivetä itse.

Rannalla olikin mukava pikku nurmialue, johon teimme leirin ja käänsimme nassumme kohti aurinkoa. Mukava auringonpaiste houkutteli meidät myös pieneen footbagin potkiskeluun. Siihen malliin oli mukavata, että aika riensi liiankin nopeaan. Vaikka nälkä ei varsinaisesti mahassa kurissutkaan, päätimme ottaa suunnaksi vanhan kaupungin ja etsiä itsellemme lounaspaikan. Kello läheni kuitenkin jo puolta kahta ja ajamiseen piti varata 2,5 h. Totesimme että shoppailu saisi jäädä tällä erää Splitin päähän.

23 jäi päivän parhaaksi.

Nappasimme ajomatkalle mukaan vielä muutaman tuoreen viikunan.

Parkkeerasimme auton sataman liepeille vanhankaupungin viereen. Onneksi huomasimme että paikka oli maksullinen, parkkipirkko nimittäin juuri kierteli jakamassa sakkoja lähes kaikkiin samalla kadulla sijaitseviin autoihin. Me kiltisti maksoimme parkkia 1,5h ja lähdimme suuntaamaan vanhan kaupungin sisälle. Muurien sisäpuolinen alue vaikutti oikein siistiltä ja viihtyisältä. Kuten todettu, aikataulumme ei sallinut kovin pitkää vaeltelua, joten valitsimme ruokapaikan melko nopeasti auringonpaisteen perusteella.

Maailmankirjat olivat eräällä tavalla sekaisin, kun naiset tilasivat kokonaiset menut ja miehet tilasivat vain salaatit. Ruoat olivat kerrassaan hyvät. Erityisesti Hannen stroganoff oli harvinaisen hyvää. Toiseksi huippukohdaksi pitää nostaa Yrjön salaatin hyvälaatuinen liha. Menun hinta oli kyllä kohdillaan, koska 100 kunan hintaan sai alkukeiton, salaatin, pääruoan ja vapaavalintaisen jälkiruoan. Hyvä valinta tytöt!

Tuijotuskisa silmästä silmään.

Nappasimme vielä kylmät vedet lähikaupasta ja kiiruhdimme autolle. Siirtyminenkin tehtiinkin juoksujalkaa, koska parkkiaika alkoi olla lopuillaan. Tällä kertaa lappulauri ei ollut onneksi paikalla, koska saavuimme perille pari minuuttia parkkiajan loppumisen jälkeen. Auto oli jälleen kuin pätsi ja tuoreet "kuppavetemme" korkattiin heti viilentämään matkustajia sisäisesti. Heti ajomatkan alkuun kävimme tankkaamassa diesel-pihiä menopeliämme sen verran että pääsimme perille Splitiin asti.

Itse ajomatka alkoi olemaan puolenvälin jälkeen pienoista kiristelyä. Aikataulu palautusta ajatellen olikin kohtalaisen tiukka ja suunnittelemaamme reittiä oli melkoisen vaikea seurata. Onneksi kuitenkin pääsimme lopulta moottoritielle painattamaan 150km/h lasissa. Vielä nopea tankkaus Splitin päässä ja viemään auto palautuspisteelle. Ja ei muuten ollutkaan ihan helppo juttu. Koko Splitin keskusta on blokattu sivuttaissuuntaiselta moottoriajoneuvoliikenteeltä. Siinä vaiheessa kun olimme yrittäneet kolmesta eri paikasta kohti autovuokraamoa, ajaneet pienillä kävelykaduilla ihmisten ihmetellessä mitä tuo auto TÄÄLLÄ tekee, tuupaten itsemme juuri ja juuri auton levyiselle pikkukujalle, josta pääsi vain peruuttamalla ylämäkeen pois, totesimme että nyt muuten alkaa oikeasti olemaan kiire. Onneksi Hanne otti kartturin roolin käsiinsä ja sanoi, että nyt kierretään tarpeeksi kaukaa ja mennään tunnelin kautta toiselle puolelle keskustaa. Onneksi. Koska se oli ainoa oikea reitti...

Parkkeerasimme auton yleiselle parkkipaikalle juuri tasan 18.00, joka oli autovuokramme loppumisaika. Ainoa ongelma oli se, ettemme meinanneet millään löytää Unirentin pistettä, jonne auto piti luovuttaa. Viiden minuutin sähinän jälkeen löysimme kuitenkin oikean paikan ja kuin ihmeen kaupalla selvisimme ilman lisämaksuja. Luovutimme valkean ratsumme hiukan haikein mielin, mutta katseemme oli jo seuraavassa kohteessamme, uudessa majapaikassamme. Olimme valinneet loppuajaksi Villa la Zettasta, joka sijaitsi noin 100 metrin päässä autovuokraamosta. Siirtyminen ei ollut siis pitkä ja eikä aikaakaan kun olimme jo kirjautumassa sisään huoneistoomme.

Olimme käyneet kovan keskustelun tulevasta majapaikastamme. Vaihtoehdot oli joko tämä tunnelmallinen ja vähän pienempi asunto tai sitten tilavampi ja moderni. Äänin kolme yksi päädyimme tähän vanhaa henkeä huokuvaan, mutta myös hyvin uudenaikaiseen huoneistoon. Hintaa kahdelta yöltä tuli 222 euroa. Itse kämppä vaikutti oikein mukavalta, mutta joitakin käytännönasioita olisi voinut hoitaa paremminkin. Esimerkiksi suihkussa ei mahtunut seisomaan muut kuin Hanne, eikä myöskään suihkuverhoa ollut. Vessan lattia suorastaan lotisi vedestä aina suihkun jälkeen.

Huoneisto oli oikein kodikkaan ja miellyttävän näköinen.

Heitimme kamat sisälle ja lähdimme katselemaan Splitin katuja. Ensimmäinen mielipide paikasta oli kaikilla erittäin positiivinen, jopa upea. 220 000 hengen kaupunki, jossa oli kuitenkin erittäin leppoinen tunnelma, kauniit maisemat ja iso kävelykaduiksi eristetty keskusta-alue. Vaikutti suoraan sanoen lupaavalta. Istahdimmekin rantakadulle nauttimaan yhdet huurteiset / höyryävät sekä kakkuja. Eipä ollut pahan hintaista kun kakkupalat, kahvit ja kaljat maksoivat noin 12 euroa neljälle.

Splitin rantakatu Riva muistutti Almaa ja Yrjöä kovasti Nizzasta.

Makiata mitä vaan, kakkukioskilta saa.

Ilta alkoi hämärtyä juomien lähentyessä loppuaan. Kiersimme vielä pienen lenkin keskustassa ennen paluuta kämpille. Suurin huomio oli se, että Splitin keskustassa on todella paljon kissoja. Lähes yhtä paljon kuin Istanbulissa, mutta ne eivät ole täällä ihan yhtä hyvin kohdeltuja kuin Turkissa. Keskusta oli kaunis ja erityisesti meitä lämmitti jokin vanha linnamainen rakennus, joka oli otettu nykyaikaiseen käyttöön. Tosin se oli täyttynyt matkamuistomyymälöillä, mutta siltikin se oli aika cool.

Tämä kolli toi mieleemme Ossi-kissan.

Tämä kissa toi mieleen Mursun.

Kroatiassa on ilmeisesti kohtalaisen hyvät elinolosuhteet näillekin kukkasille. Ovat kuulemma yleensä Suomessa noin kaksi metrisiä.

Koska olimme syöneet vain (kevyen) lounaan Zadarissa, alkoi hiukan hiukoa matkalla kämpille. Päätimme kokeilla paikallisia naposteltavia. Kutsuttakoon nyt niitä vaikka palluroiksi, koska niiden oikeaa nimeä emme tiedä. Pallurat olivat aikalailla munkkimaisia taikinapalloja, joiden päälle oli tursotettu suklaakastiketta. Olivat kyllä erittäin hyviä, mutta PT:mme muistutti meitä tällaisten ruokien suuresta kalorimäärästä. Harmi vain, ettemme saaneet mitään selvää kun Hanne mussutti samalla itse näitä kyseisiä palluroita.

Suut ammollaan.

Kämpillä oli vuorossa vielä jokapäiväinen punnerrushaasteen suoritus. Pienessä sievässä oli hyvä punnertaa. Oli varmaan Almalla vähän taas vieressä katselemista, kun muut heiluvat lattialla puuskuttaen. Hanne halusi perään vielä hiukan venytellä, mutta sen hän saikin suorittaa jo yksin. Siitä olikin hyvä siirtyä rentouttavaan vaahtokylpyyn. 

Kuulemma oli niiiiiin kankeaa.

Huomenna on tarkoitus viettää päivä rannalla ja mahdollisesti myös vähän shoppailla. Aamulla lähetämme tiedustelupartion joko yhden tai kahden henkilön voimin katsomaan mukavaa lököilypaikkaa Splitin "meditaatiorantojen" puolelta. Mielenkiintoista nähdä onko täälläkin kaikki rannat kivikkoisia, vai olisiko täällä edes yksi niin sanotusti kunnollinen hiekkaranta.

Kerman kisassa tilanne on pysynyt ennallaan. Mökön ja Naken bongaus naulakon päältä ei pitänyt paikkaansa. Vielä on mahdollista suorittaa bongauksia ja päästä hienoille palkinnoille. Silmä käteen ja tuijottelemaan.

Plitvice

Ensimmäistä kertaa koko matkamme aikana oli oikeasti viileää. Yöllä lämpötila oli laskenut noin kahdeksaan asteeseen ja osa meistä oli hamunnut itselleen lisäpeittoja kylmyyden estämiseksi. Pieniä kurkkukipuja lukuunottamatta olimme valmiita päivän koitoksiin. Vielä nopea leipäaamiainen kera kotitekoisten marmeladien ja menoksi. Ilma vaikutti kevyesti kolealta ja ajaessamme luonnonpuistoa kohti tiputteli muutaman tipan vettäkin.

Leipä miehen tiellä pitää.

Kohtalaisen epäselvistä opastekylteistä huolimatta löysimme sisäänkäynnille. Kolme aikuista ja yksi opiskelija maksoi yhteensä 410 kunaa, eli noin 55 euroa. On se vaan hyvä olla opiskelija. T: Kasper
Kun olimme päässeet alueelle, totesimme heti vaatetustasapainon olevan pielessä. Niinpä Yrjö otti t-paidan ja windstopper-takkinsa lisäksi Kasperin hupparin päällensä. Näin Kasperilla jäi päälle pelkkä ohut tekninen salipaita. Lopputulos oli se, että silti Yrjöä paleli ja Kasper oli ihan ok. Olettamallamme lippujen tarkastuspisteellä ei tarvinnut edes vilauttaa, jotta pääsi sisään. Jälleen kerran jäi sellainen fiilis, että mistäköhän tässä oikein maksettiin. Olimme lukeneet että puiston kaikki opasteet ovat aikalailla epäselviä. Huomasimme tämän välittömästi kun lähdimme seuraamaan erästä kylttiä. Hetken päästä tie loppui, mutta jatkoimme pientä tallattua polkua joka jatkui autotielle. 45 minuuttia tallasimme autotietä ilman minkäänlaisia maisemia. Hannelle tuli aika vahva deja'vu Kiinan reissulta Liisin kanssa.

Kun lopulta pääsimme sellaiseen pisteeseen, josta autotie yhdistyi vaellusreitteihin, alkoi myös maisemat. Pääsimme kävelemään pitkospuu-tyyppisiä siltoja samalla ihastellen hienoja vesiputouksia. Porukkaa oli melko paljon, vaikka korkein turistikausi oli jo ohi, eikä kelikään varsinaisesti suosinut tällaista toimintaa.

Reittien ulkopuolella kävely oli ehdottomasti kielletty, mutta mitäpä sitä ei hyvän valokuvan eteen tekisi.

Kiertelimme ja kaartelimme edestakaisin alueen kävelypolkuja. Ajatuksena oli suunnata toisen päädyn asemalle, josta pääsimme bussikyydillä takaisin aloituspisteeseen. Aloituspisteeltä olisi helppo myös hakea Kasperille jokin korvaava vaatekappale hupparin tilalle. Raukka oli joutunut käyttämään Hannen kaulahuivia päällysvaatteena ja vastaantulijat olivat aina vähän väliä silmäkulmastaan vilkuilleet mitä ihmettä tuo kaveri oikein pitää päällään. Jopa kaapuihin pukeutuneet immeiset olivat ihmeissään.

Huivihemmo.

Kuuluuko lusikan jäädä kaakaoon pystyyn??

Suuntasimme pienten rättisulkeisten ja välipalojen jälkeen kohti venesatamaa. Lähdimme nyt puolestaan puksuttamaan kohti puiston toista päätyä veneellä. Siellä sijaitsi Kroatian korkein vesiputous, 78 metrin putouksellaan. Laiturilla oli melkoinen tungos. Laiva oli juuri saapumassa satamaan ja se veti vain 100 henkilöä puolen tunnin välein. Arvatkaapa vain ketkä aikoivat muodostaa häröpallon jonon sivustasta ja juntata itsemme sisään kenenkään huomaamatta? Tällä kertaa meidän ei tarvinnut tätä tehdä, koska pääsimme varmaankin sijoilla 81-84 sisään. Jälleen kerran ajoitukset ja sisäänpääsyt järjestyivät juuri optimaalisesti.

Iso vesiputous oli meille jonkin verran pettymys. Vaikka se olikin korkea, oli veden määrässä toivomisen varaa. Ehkä sen suihku vain on heikentynyt iän myötä.

Komeita maisemia.

Kierroksemme alkoi olemaan lopuillaan noin neljän aikaan iltapäivästä. Samoihin aikoihin alkoi aurinkokin lopulta pilkottaa pilven takaa ja lämpötila alkoi olla varsin mukava. Plitvicestä jäi meille ihan hyvä maku, mutta jonkinmoinen pettymys se kuitenkin oli. Vaikka vedet olivat kirkkaita, kaloja näkyi paljon, järvet olivat upean värisiä ja vesiputouksiakin oli jos jonkinmoista, olisimme halunneet nähdä enemmän. Koko nälkäämme Plitvice ei pystynyt tällä tarjonnalla tyydyttämään. Osittain johtuen siitä, että yleisestikin maisemat ovat täällä niin komeita.

Oli se hieno, muttei huikea.

Jälleen starttasimme Golfimme ja lähdimme köröttelemään kohti Zadaria. Ajoimme takaisin Korenicaan katselemaan sopivaa ruokapaikkaa. Löysimmekin aivan aamuisen eväidenostomarkettimme vastapäätä houkuttelevan näköisen ravintolan. Aurinko paistoi terassille ja aamulla vartaannokassa pyörinyt possu löytyi listalta. Annoksemme olivat hyvät, mutta suurimman huomion varasti ravintolan oma kissa. Se mourusi meiltä ja kaikilta muiltakin tähteitä ja kiusasi erään asiakasporukan koiraa. Oli hauska seurata tätä showta.

Viimeisiä auringonsäteitä nauttimassa.

Ajomatkan aikana Kasper totesi grillattujen hampurilaistikkujen olleen kohtalaisen styrkkaa kamaa. Koko loppuillan tuli nimittäin sellaisia röyhyjä, että aina piti avata joko auton ikkunat tai illalla jopa huoneistomme terassin ovi.

Aina pitää olla vähintään yksi lambokuva blogissa!

Kun pääsimme Zadariin, löysimme itsemme aivan hukasta. (Hetkinen, voiko niin sanoa.) Kenelläkään ei ollut kännykässään Zadarin alueen karttaa. Jostain ihmeen syystä siinä oli ollut kolmella eri ohjelmistolla latautumisongelmia. Kolme varttia seikkailtuamme aloimme kyselemään paikallisilta ohjeita. Bensa-aseman työntekijä neuvoi oikeastaan niin päin vittua kuin vain voi. Kuitenkin se oli onni onnettomuudessa, koska löysimme erään "Kroatian ajokunnossa" olevan nuoren miehen kuppilasta, joka lupasi ajaa meidän edellämme etsimäämme osoitteeseen. Huikean avuliasta porukkaa, koska matkakaan ei ollut aivan lyhyt. Olimme erittäin otettuja tästä eleestä ja yritimmekin tarjota hänelle pientä setelikorvausta, jotta hän voisi jatkaa kaljoitteluaan. Hän kuitenkin kohteliaasti kieltäytyi ja kertoi että kroatit eivät tee mitään rahasta, vaan täydestä ystävällisyydestä. Kiitos tästä.

Apartments Eja oli saksalaisnaisen ja ranskalaismiehen pitämä ERITTÄIN tyylikäs huoneistohotelli. Olimme varanneet kaksi kahden hengen huonetta, koska lisävuoteilla varattu kahden hengen huone oli kalliimpi kuin nämä. Molemmilla oli aivan uudet 50 neliöiset huoneistot, joista ei puuttunut mitään, ei edes vohvelirautaa. Lisäksi vuokraisäntämme ohjeisti meille yhden yön yöpymistä varten ihan kaiken, muun muassa kuinka liesituulettimeen saa valon. Kaikki oli todellakin uutta, television kaukosäätimetkin oli edelleen muoveissa. Jos joskus itse perustaisimme vastaavanlaisen yrityksen, se olisi varmaankin juuri tällainen. Harmi vain, että meillä ei ollut lainkaan rahaa majoittumisemme maksuun. :)

Saimme Alman saksankielentaidon avulla tietää että lähettyvillä oli iso supermarket. Nopea piipahdus kyseisessä lafkassas tuotti meille iltapalan ja aamupalan sekä oletettavasti riittävästi käteistä loppureissua varten. Yritimme myös saada tarkan summan maksua varten, mutta sekään ei onnistunut. Maksoimme yhden kolapullon erikseen, mutta kassalla oli pikkukolikot loppu, joten saimme alennusta lähimpään viiteen kunaan. Hitto.

Ryskis!

Pelailimme illalla vielä vähän Eurooppa-tietovisaa ja joimme pullollisen punaviiniä. Oli varsin leppoisaa. Huomenna on automme viimeinen vuokrapäivä. Suunnitelmissa on viettää rauhallinen aamupäivä rannalla, siirtyä siitä Zadarin keskustan ja ruokailun kautta Supernova ostoskeskukseen hetkeksi ennen ajomatkaa Splitiin. Eräällä tavalla alkaa tuntumaan, että loma lähenee loppuaan kun saavumme loman viimeiseen kohteeseen. Harmi jälleen kerran.

Viinisiepot.

Kerman-kisassa Mökö ja Nakke löysivät Kermanin autokuvan vasemmasta yläkulmasta parin korjauksen jälkeen. Näin ollen heidän pistemääränsä nousi jo viiteen. Vielä on aiempien päivien osalta yksi Kermis jossain kuvassa piilossa. Mutta missä?

Takaisin Kroatiaan

Ainoa asia mikä aamupalastamme puuttui oli tuoreet croissantit. Niinpä Kasper pisti tohvelit jalkaan lähti metsästämään villejä croissaintteja luonnosta. Aamuiset Mostarin kadut olivat todella paljon rauhallisemmat kuin lauantai-illan huumassa. Vain muutama ihminen tuli koko leipomoreissun aikana vastaan, eikä heilläkään tuntunut olevan mihinkään kiire. Täälläkin oli samanlainen tapa kuin muissa vanhoissakaupungeissa: tiet pestään joka aamu ja pienimmätkin roskat pyrittiin keräämään pois, myös puiden lehdet. Mostarissa ei oltu kuitenkaan ihan yhtä tarkkoja kuin Dubrovnikissa. Normaaleja croissantteja ei löytynyt millään, ainoastaan juusto-, nakki- ja suklaatäytteisiä. Sekalainen valikoma niistä tarttuikin lopulta matkaan, joten aamupala oli valmis.

Punnerrushaaste ei katso paikkaa tai aikaa.

Pakkailimme kamat jälleen kerran kasaan ja haikaillen suljimme oven perässämme. Olisimme mielellämme viettäneet Villa Beharissa vielä toisenkin yön. Kun veimme tavaroita autoon, huomasi Yrjö onneksi erään mielenkiintoinen asian. Joku oli laittanut lasipurkin takarenkaamme alle piiloon. Siitä kun olisi lähdetty peruuttamaan, olisi lopputulos voinut olla aika ärsyttävä. Onneksi vältyimme tältä ikävältä episodilta Yrjön tarkkojen (?) silmien vuoksi.

Siellä se saakutti kyttäsi.

Eilen illalla näimme muutamia houkuttelevia kauppoja. Erityisesti laadukkaan näköinen kenkäkauppa veti meitä heti aamusta puoleensa. Harmiksemme saimme huomata sunnuntain olevan Bosniassa lepopäivä, joten suurin osa kaupoista piti ovensa visusti suljettuna. Vähän pettyneinä lähdimme etsimään muuta osteskeltavaa, kuten pelikortteja ja joulukoristeita.

Saapa nähdä saapuvatko nämä koskaan perille.

Suuri osa ihmisistä mieltää Bosnia Herzegovinan edelleen hyvin epävakaaksi alueeksi. Sisällissodasta on kuitenkin aikaa jo 20 vuotta. Vihamielisyydet ovat kaikonneet ja konekivääripesäkkeet muuttuneet krääsäkaupoiksi. Otimme suunnaksi Stari Mostin, Mostarin kuuluisan vanhan sillan.

Suuressa osassa taloista on seinissä lukemattomia luodinreikiä.

Stari Most oli aikalailla sellainen kuin olimme odottaneetkin. Vanhannäköiseksi restauroitu (tai siis kokonaan uudelleenrakennettu) lyhyehkö ja jyrkkä silta. Tämä jakoi aikanaan Mostarin bosniakkien ja kroaattien puoliin ja oli ihan mielenkiintoista käydä katsomassa tätä niinkin vähän aikaa sitten uutisissa ollutta maamerkkiä.

Kyllä sitä restauroimalla melko uudennäköiseksi saa.

Stari Most ja Mussu.

Kun olimme tutustuneet alueen historiaan ja ostelleet tarvittavat matkamuistot, menimme syömään Sadrvaniin, vuokraisäntämme meille suosittelemaan paikkaan. Nälkäisinä tilasimme ruokaa ehkä vähän yli mahojemme. Kaksi isoa salaattia, shish kebab ja iso kahden hengen tarjottimellinen lihaa ja lisukkeita. Oli kyllä hyvää ja sopivan paikallista, mutta maha ei vain jaksanut kauhean paljoa. Tai ehkä jaksoikin, mutta prosentuaalisesti annosten sisällöstä meni aika paljon possuille.

Vauhdilla kimppuun.

Tarjoilijamme oli aidon oloisesti ystävällinen ja mukava.

Pikku hiljaa aloimme valmistautumaan ajomatkaan. Teimme viimeiset päätökset ajoreitistä ja kohteesta ja varasimme hotellin Kroatian puolelta Korenican kylästä Plitvicen läheltä. Ajomatkaa näytti olevan perille noin 6 tuntia. Auto käyntiin, Yrjö rattiin ja renkaat vinkuen jätimme Mostarin taaksemme. Ensimmäinen pysähdys pidettiin tosin jo kolmen minuutin ajon jälkeen kun Hanne ja Alma bongasivat herkullisen hedelmäkioskin. Kilo tuoreita viikunoita maksoi 1,5 euroa. Suomessa vastaavanlaisista saa pulittaa 24 euroa / kilo. Nyt siis kannattaa mättää viikunoita niin paljon kuin vain voi, eräällä tavallahan siinä vain säästää!

Herkkuja on siinä monenlaista.

Matka rullasi hyvin ja pidimme ensimmäisen tauon Jajcen kohdilla, noin kahden ja puolen tunnin ajon jälkeen. Se olikin eräänlainen ongelmakohtamme matkalla. Ensin ajoimme hiukan hutiin. Tätä edelsi kommentti: "Emme me nyt mitään pientä tietä ajeta, vaan jatketaan tätä isoa." Toinen vaihe oli vessan ja ruokapaikan etsiminen. "Ei kai sitä tuonne keskustaan asti tarvitse lähteä. Kyllä tästä matkalta joku paikka löytyy." No, ei löytynyt. Lopulta päädyimme ajamaan aika paljon lisää Mrkonjic Gradiin. Se valikoitui eräällä tavalla mielenkiintoisen nimensä vuoksi oivaksi pysähdyspaikaksi.

Kyllä Jajcessa oli jotain hyvääkin, nimittäin nämä huikeat vesiputoukset.

Ja vielä ilman maisemaa pilaavia immeisiä.

Mrkonjic Gradissa olikin sitten vaikeuksia löytää mitään paikkaa johon olisimme voineet käyttää loput Bosnian markkamme. No, totuushan oli se että meillä oli niitä jäljellä 3mk, eli 1,5 euroa. Ei kukaan, siis yksinkertaisesti ei kukaan puhunut englantia. Pienen harhailun jälkeen löysimme pubin, jossa Yrjö kaivoi kaksi kolikkoamme esiin ja esitti asiansa.
- "Machiatto?"
Baarimikko nosti etusormensa: "One mark."
Yrjö nyökkäsi, otti yhden markan kolikon, liu'utti sen hitaasti tiskiä pitkin. "One macchiato." , johon mies nyökkäsi. Onnistuimme myös ostamaan omenamehupullon viimeisellä kahden markan kolikollamme. Se mikä tästä hetkestä teki niin ikimuistoisen, oli baarimikon aito huoli siitä, että olimmehan me nyt varmasti tyytyväisiä ja hyvin paleltuja. Hän seurasi tarkkaan, että olihan Yrjö tyytyväinen kahviinsa ja me mehuumme. Avuliaana, mutta heikolla kielitaidolla varustettuna hän silti uskalsi tulla esittelemään meille seinällä olleita tauluja. "Old... town." ja "This." olivat ainoat sanat mitä hän osasi meille kuvista kertoa. Olimme oikeasti todella otettuja jälleen kerran paikallisten aidosta ystävällisyydestä.

Omenamehu näytti kevyesti väriltään viskiltä. Baarimikko löikin viskipullon tiskiin kuvan oton ajaksi. :)

Tyytyväisinä tyhjätaskuina lähdimme porhaltamaan kohti Kroatian rajaa, tällä kertaa Kasperin ohjastamana. Pimeä oli laskeutunut ja edelleen pohdimme mitkäköhän nopeusrajoitukset täällä ovat. Jossain kohdassa tuli ajettua 110km/h ja sitten tulikin 60km/h alue loppuu. Erittäin vaikeaa. Jotenkin tuli kuitenkin puheeksi sakot ja valvonta, niin hetken päästähän se sitten napsahti. 80km/h alueella tuli ajeltua jälleen noin 105km/h, kunnes tuli 60km/h alue. Onneksi Kasper juuri jarrutteli, oliko se sitten intuitiota vai mitä, noin 75km/h nopeuteen. Sitten näkyikin edessä poliisiauto ja heijastinlätkä jota näytettiin pysähtymisen merkiksi. No, siihen ajettiin sivuun vähän epätietoisin ajatuksin.

Kun Kasper laski ikkunan alas, emme ymmärtäneet mitä poliisi sanoi. Kasper kysyikin, josko voitaisiin asioida englanniksi. Poliisi alkoi katselemaan jo vähän muualle ja totesi, että ei tästä kyllä tulisi yhtään mitään. Hän vain näytti, että "hidasta nyt vähän" ja sanoi: "Das ist sechzig, da ist achtzig". Kasper nyökkäsi ja homma oli ohi. Ei sakkoja, ei mitään. Ainekset siihen olisi kuitenkin ollut.

Tuntui, että kello olisi ollut jo vaikka kuinka paljon kun lähestyimme rajaa. Ilmaan heitettiinkin ajatus, että mitäs jos raja ei olekaan auki. Vähän aikaa pohdittuamme päädyimme siihen, että kyllä se raja on auki yötä päivää. Lisäksi kello oli vasta puoli kymmenen illalla. Täällä pimeys vain tulee kesälläkin niin aikaisin ja totaalisesti.

Täällä ei ollut varsinaista rajavyöhykettä, vaan lähtö- ja tulotarkastukset tehtiin 10 metrin välein. Kätevää!

 Korenican House Prica löytyi nopeasti ja vaikutti mukavan siistiltä kokonaisuudelta. Kirjauduimme nopeasti sisään ja menimme yöpuulle. Aamupala sovittiin kello 8.30, minkä jälkeen on hyvä lähteä tutustumaan Plitvicen luonnonpuistoon. Katsotaan nyt millainen keli on luvassa. Ennuste lupaa +13'C ja tihkua. Aijai. Odotukset ovat meillä kohtalaisen kovat, koska Plitvice on kaikissa rankingeissa Kroatian ykköskohde. No, huomennapa nähdään kun Kroatia laittaa parastaan!