Sveti Stefan

Myönnettkäköön, että majoituksen hintaan kuuluva aamupala on eräällä tavalla erittäin mukava asia. Ei tarvitse lähteä aamulla ehkä nälkäisen kiukkuisena etsimään ruokapaikkaa, riittää kun vain valuu alakertaan. Tänään oli juuri tällainen olo. Toisaalta on mukavan aamupalakuppilan etsimisessäkin oma loistonsa, mutta jälleen kerran, vaihtelu virkistää. Kangaroon aamupalabuffet oli meidän mielestämme juuri mukavan laaja ja olikin maha täynnä hyvä suunnata kohti hikistä Stefania. Saimme autonkin tallista heti pois, vaikka yön ajan koko talli, ramppeja myöden oli ahdettu kokonaan täyteen.

Kokonaisen 7km ajon jälkeen olimme perillä ja lähdimme tallustamaan kohti koko rannikon mahtavinta kohdetta. No, eipä se suoraan sanoen kovin kummoinen ollut. Sveti Stefan on saari, joka yhdistyy kapealla hiekkakannaksella mantereeseen. Niin kovasti kehuttu saaren tunnelma jäi kuitenkin kokematta, koska me emme sinne saaneet mennä. Se oli ainoastaan saarella majoittuville hotellin asiakkaille. Kyseisessä paikassa on majoittunut muun muassa Kuningatar Elizabeth II, eli ei varmaan mikään kovin ihmeellinen mesta.

Sveti Stefanin saari.

Meille sai tällä erää riittää hiekkaranta. Tässäkin huomasi kohtalaisen hyvin paikan turistirysyyden. Toisella puolella oli "privaattiranta", jonne oli pakollinen sisäänpääsy 50 euroa ja toisella puolella kuudessa rivissä aurinkolavetteja melko korkeilla vuokrilla nekin. (15-30 €). Me tyydyimme makoilemaan hiekalla ja säästämään ropomme tuliaisia varten..! Aurinko porotteli kuumasti, mutta siltikään emme saaneet Yrjöä millään veteen. Ranta oli perinteisen hyvä itsensägrillauspaikka, mutta meiltä tämä WOW-efekti jäi puuttumaan täysin. Paitsi yksien silikonitissien tuottama, tosin sekään ei ollut mitenkään wow.

Yrjön kuvioitu massu.

Noin kahden aikaan päätimme lähteä pois ja siirtymään pikku hiljaa kohti seuraavaa kohdettamme, Bosnia Herzegovinaa. Ajoaikaa oli tiedossa noin 3½ tuntia, joten pieni jaloittelu footbagin parissa oli paikallaan. Mitään suurempia ennätyksiä emme rikkoneet, mutta varmaan ainakin kieltoa nurmikolle astumisesta.

Jalat yhteen poks.

Kuumuus oli tehnyt tehtävänsä, eikä meillä ollut vielä kenelläkään nälkä. Kello lähenteli jo kolmea kun päätimme pakottaa itsemme syömään ennen ajomatkan pidempää osaa. Pysähdyimme Tivatin kaupungissa vähän ennen lossia, jolla pääsimme oikaisemaan 50 kilometriä. Laitoimme auton parkkiin ja löysimme oikein siistin näköisen ravintolan aivan sataman kupeesta. Volat niminen ravintola vaikutti hiukan hiljaiselta, mutta toisaalta erittäin kutsuvalta. Istahdimme aurinkoiseen pöytään ja jälleen kerran meitä yritettiin siirtää varjopaikkaan. Meitähän ei auringosta noin vain hätyytetä.

Tilasimme alkuun tuorepuristetut appelsiinimehut koko porukalle. Jos yleensä tuorepuristetut mehut etelässä ovat lähellä kympinarvoista suoritusta, lähenneltiin nyt jo kahtatoista. "Ihanaa juissia", kuuluikin yhteen ääneen matkaseurueemme suista. Alma imaisi omansa alta aika yksikön ja ottikin heti toisen samanlaisen. Ruoka-annoksetkin olivat todella hyvät. Muut otimme kanaa, mutta Yrjö päätyi hai-pihviin. Syömisen arvoinen kokemus, mutta toi etäisesti mieleen mädätetyn hain. Näin ollen kokonaisen annoksen nauttiminen ei olisi onnistunut ainakaan Hannelta eikä Kasperilta. Viiden ruoan ja viiden mehun yhteishinta kaikkineen tässä fiinimmässä ravintolassa oli 60 euroa. Rankkasimme ruokailun tähänastisista parhaaksi.

Uu-la-la!

Pöytä oli aika täynnä annoksia.

Järven ylityksen jälkeen alkoi melkoinen nousu kohti Bosniaa. Suoraan sanoen emme tajunneet kuinka korkealle me oikeastaan edes nousimme, kun päästyämme Bosnian puolelle seuraavat kaksi tuntia tuntui olevan alamäkeä. Siis ihan konkreettisesti, ei kuvainnollisesti. Passintarkastukset oli Suomi-passeille jälleen yksi vitsi. Hyvä että edes toisella raja-asemalla yksi mies vilkaisi passien sisuksia. Näköjään riittäisi kun liimaisi lompakon kanteen "Passi, Passport, Finland" kannen, niin johan pääsisi maahan kuin maahan.

Welcome to... hetkinen. Siis minne? (Kuva: Graham Spicer. Silminnäkijät Hanne, Kasper, Alma, Yrjö)

Ensimmäiset näkymät Bosniasta olivat huikean hienot. Vaikka pienikokoisia kaatopaikkoja oli tienlaidat täynnä, oli maisemat silti kertakaikkiaan upeita. Aikataulu painoi kevyesti päälle, koska Mostarin asuntomme viimeinen sisäänkirjautumisaika oli kello 20.00. Silti oli pakko pysähtyä napsimaan kuvia näistä jylhän näyttävistä maisemista.

Kokki ei ollut suostunut maksamaan suojelurahoja, joten häneltä oli pätkitty jalat ja kädet ja sitten heitetty tienlaitaan.

Bosnian eteläosa vaikutti olevan todella köyhää ja harvaan asuttua. Kylän nimiä tuli kilometrin välein ja joissakin oli oikeasti vain kaksi taloa. Mitenköhän kunnallisvaalit näissä kylissä oikein järjestetään? Onkohan paljonkin vilppiä ja paljonkohan on äänestysprosentit? Puksutimme menemään vaihtelevilla nopeuksilla eteenpäin. Mitään selkeää nopeusrajoitusjärjestelmää täällä ei näyttänyt olevan. Jos joskus oli 50km/h rajoitus, tuli hetken päästä 60km/h alue loppuu ja hetken päästä 70km/h alue loppuu. Näimme myös kun eräs ukko tuli kotipihastaan vanhalla volkkarilla, veivasi ikkunan auki, heitti avaamansa olutpullonkorkin ikkunasta ulos, alkoi juomaan ja kaasutti hirveää ylinopeutta pois.

Matkalla kävi myös eräs niin absurdi tilanne, että pakko kirjoittaa muistiin. Kasper pohti ääneen moottorijarrutuksen vaikutusta voitelulle, kulutukselle ja ylipäänsä moottorin toiminnalle. "Mikseiköhän moottorit ikinä leikkaa kiinni? No, en mä näitten tekniikasta tiedä..." Kului muutama sekunti ja Yrjö osoitti ohituskielto päättyy merkkiä ja kysyi: "Tarkoitatko sä noita?" Siinä vaiheessa molempien silmät olivat ymmyrkäisenä että mitä ihmettä toi toinen oikein puhuu. Tyylikkäästihän tästä olisi vaihdettu aihetta esimerkiksi säähän, aiempaan aiheeseen enää ikinä palaamatta, mutta nyt oli molempien pakko vain nauraa. Yrjö ei täysin kuullut mitä Kasper mutisi ja oletti hänen palanneen aiempaan aiheeseen, kun pohdittiin puiden leikkaustekniikoita. Oikeastihan Yrjö ei edes näyttänyt kyseistä liikennemerkkiä, vaan juuri tällaista katoksi leikattua puun oksistoa.

"Aurinko armas, sinä sätehen..." T: Hannu 2011

Mostarin päässä juhlimme jälleen Hannen Citymaps2go-ohjelmaa. Löysimme minikokoiselle Alice Rizikala -tielle ykkösellä, auto parkkiin heti tien päähän ja matkalaiset pihalle. Kävelimme olettamamme rakennuksen eteen ja totesimme kämpän olevan jälleen pimeänä. Tällä kertaa syke ei kerennyt nousemaan yhtäkään sykäystä, koska nyt tiesimme menettelytavan näissä tilanteissa. Tekstiviestiin tuli välittömästi vastaus: "Odottakaa 2 minuuttia. Olen siinä kohta." , tosin siis englanniksi.

Nousimme ylös asuntoon ja totesimme asunnon olevan aivan hemmetin hieno. Viime vuonna valmistunut rakennus, josta me saimme kattohuoneiston. 45 neliön kaksion omainen asunto, jossa oli kaikki hienoudet, maksoi lopulta vain 40 euroa yöltä. Oikeastihan sen piti maksaa 45 euroa, mutta tämä oikein mukavan oloinen mies muisti hinnan väärin. Emmehän me uskaltaneet vuokraisäntäämme korjata, joten suostuimme hänen sanelemaan hintaansa.

Asunto oli hyvin suomalaistyylinen.

Lähdimme iltatallustelulle Mostarin keskustaan, joka alkoi 10 metrin päästä ulko-ovestamme. Kyllä, asuntomme oli kaiken lisäksi aivan keskustassa. Ihmistä oli kuin pipoa ja lauantai onkin selkeästi Bosniassa biletyspäivä. Lähes ensimmäisten askelien jälkeen huomasimme erään, erityisesti Hannua kiinnostavan objektin. 0,25 litraisen Bosnialaisen Coca-cola pullon! Itse pullon ostaminen oli myös hauska tilanne, kun ravintolan tarjoilija sanoi ettei hän voi myydä pulloja ulos. Sanoimme, että tilannehan on nyt niin että meidän on pakko saada se, koska keräilemme niitä. Vastaus oli, että tottahan toki sitten. Hän sanoi ettei voi ottaa euroja, vaan ainoastaan paikallista valuuttaa. Sitähän meillä ei ollut, mutta saimme neuvoteltua kuitenkin hinnan euroihin. Oli kyllä harvinaisen mukavat ensimmäiset kontaktit bosnialaisiin ihmisiin. Ensin vuokraisäntämme ja sitten näin avulias ja joustava baarimikko.

Karadjoz-Beg moskeija oli aivan huoneistomme lähistöllä.

Sieltä se saatiin.

Pienen tallailun jälkeen päätimme ottaa yhdet juomat terassilla ja suunnata marketiin ostamaan ilta- ja aamupalaa. Jo juomat terassilla yllättivät edullisuudellaan ja sama jatkui myös kaupassa. kolme kaljaa, viini ja mineraalivesi hyvällä paikalla juotuna olivat noin 9 euroa. Kaupan loppusumma oli noin samaa luokkaa ja tuli kyllä ostettua kaikennäköistä. Kaupassa oli lisäksi erillinen tyylikäs viinihuone, jollaista ei Suomen maalla ole oikeastaan missään.

Ainakin näin ensivaikutelman suhteen Bosnia on yllättänyt meidät kaikki. Ja nimenomaan positiivisesti. Huomenna kierrämme vielä Mostarin vanhankaupungin ja alamme pohtia mihin menemme seuraavaksi. Oletettavasti menemme Kroatian ykkösnähtävyyteen, Plitviceen, mutta reitti ja aikataulu ovat edelleen epäselviä.

Kuten jo vähän uumoilimmekin, on Kerman kisa kiristynyt. Carbosomi bongasi Kermanin aamupalapöydästä. Näin ollen Mökö ja Nakke johtavat neljällä pisteellä ja Carbosomi on toisena yhdellä pisteellä. The game is on..!