Montenegroon

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Alma heräili tutusti ensimmäisenä ja alkoi laittamaan aamupalaa muiden pikkuhiljaa könköillessä ylös. Aamupalamme oli maittava kokonaisuus munakasta, hedelmiä ja leipää.

Valmiina päivän koitoksiin.

Jahka kamat oli pakattuna, ahtauduimme Golfiimme ja otimme suunnaksi Srdjin. Kuka tietää miten tuo pitäisi lausua?! Paikka oli siis näköalatasanne Dubrovnikin yläpuolella sijaitsevalla kukkulalla. Jälleen oli onni, että Hannella oli iPhonessaan ilmainen karttasovellus Citymaps2go, joka avitti suunnistamista melkoisesti. Tämä lyhyt siirtyminen menikin täysin mutkattomasti vielä päivän touhuun heräämättömillä kaduilla.

Oli mukavaa että autoja ei ollut vielä paljon liikenteessä. Ensinnäkin siksi, että mutkatie huipulle oli paikoittain juuri ja juuri autonlevyinen. Toisekseen oli onni ettei ihmiset nähneet, että käytimme autoamme pyykinkuivatustelineenä. Vaatteita roikkui niin sisällä kuin ulkona, hattuhylly toimi pienpyykin kuivaamona...

Semi-noloa, mutta toimivaa.

Näkymät olivat kyllä hienot, joskaan emme saaneet ihan parhaan laatuisia kuvia kukkulan laelta.

Panoraamakuva maailman katolta.

Po-po-po-poing-poing...

Hieman nolotti, mutta myös nauratti kun näköalatasanteelle kiivetessämme Yrjö yritti saada vaivanpalkkaa portsarin työstään.

Ihasteltuamme maisemia tarpeeksi, oli aika jättää Kroatia hetkeksi taaksemme. Otimme suunnaksi Montenegron ja Kotorin. Matka rajalle meni sutjakkaasti, eikä rajanylityskään teettänyt meille mitään yllätyksiä. No man's landilla kauhistelimme kilometrin pituista autojonoa, joka oli kuitenkin onneksi menossa Kroatian puolelle. Tällä kapealla tiellä pääsimme todistamaan jälleen kerran venäläisten röyhkeyttä. He lähtivät ohittamaan koko jonoa isoilla maastureillaan. Tästähän syntyi mieletön torvensoittokonsertti muilta kiltisti jonottaneilta. Lisäksi emme meinanneet mahtua jatkamaan matkaamme, kun autoja oli 2 rinnakkain jo muutenkin kapealla tiellä. Samassa rytäkässä saimme makeat naurut kun Yrjö kääntyi katsomaan repsikan ikkunasta mahtuuko ottamaan yhtään reunempaan ohitusta vaarten. Melkoisen kummastunut ilme komean "TUMPS" äänen jälkeen kertoi jostain semmoisesta mitä ei ollu osannut odottaa. Vissiin autossa on aika puhtaat lasit, kun ei Yrjö tajunnut ikkunan olevan kiinni.

Motenegron puolella ensimmäinen pysähdys oli Hipermarket, josta ostimme jätskiä ja juotavia. Viinahyllyä ihastellessaame hämmästyimme hieman kun eräs miekkonen esitteli paikallisia viinejä jollekin ryhmälle... suomeksi. Montenegron ryhmämatkat -teksti paidan selässä selitti aika paljon. Totesimme myös ryhmäläisten olevan aitoja suomalaisia, koska he eivät tyytyneet hyviin edullisiin viineihin, vaan kolmen litran pahvitonkkiin, joiden sisällön litrahinta pyöri yhden ja kahden euron välissä.

Yllättävän moderni ruokakauppa verrattuna siihen mitä oletimme täältä löytävämme.

Ulkona jätskejä nautiskellessamme huomasimme, että täällä Montenegrossa aurinko oli jopa vielä polttavampi kuin Kroatiassa. Onneksi autossamme on kuitenkin ilmastointi, muuten voisi olla kohtalaisen tukalat oltavat. Jatkoimme matkaa kiemuraista tietä, joka kulki meren- / järventapaisen poukaman laitamia pitkin. Näimme myös komean uimahypyn erään hassunkurisen pumpatun liukumäen päältä. Ei ihan ensimmäisen tulisi mieleen, että liukumäellä leikkivä nuoriso vetäisisi taaksepäin volttia kahdella kierteellä suorin vartaloin ja tulisi vielä sutjakkaasti veteen. Teimme myös toisen hyvän bongauksen auton ikkunasta. Se ei ollut ihan villapaita myyntiä Hiacen takakontista, vaan villatuotteita suoraan Mondeon katolta. Vilukissa Hanne ilmeisesti alkoi taas palelemaan, niin piti käydä kokeilemassa josko valikoimasta löytyisi jotakin istuvaa lämmikettä.

Takki oli Hannelle aivan omiaan ja olisikin tullut hankittua ellei olisi kutittanut niin pirusti.

Päästyämme Kotoriin asti, parkkeerasimme maksulliselle parkkialueelle ja suuntasimme tutkailemaan vanhaa kaupunkia. Nättejä pikkukatuja, useita kirkkoja, söpöjä putiikkeja ja valtavasti ravintoloita. Matkaan tarttui tutusti pelikortit Yrjölle ja joulukoriste Hannen ja Kasperin joulukuuseen. Löysimme myös vaatekaupan josta Kasper ja Yrjö löysivät paidat itselleen. 

Kotorin vanhan kaupungin muuri ja vallihauta. Ihan hetkessä tuosta ei kyllä yli hyökättäisi.

Joku kirkko. Tarkempaa hajua ei ole.

Nälän yllättäessä pysähdyimme ravintolaan joka tarjosi internetin lisäksi maukkaat pasta-annokset Almalle ja Kasperille, tonnikalasalaatin Yrjölle ja Hannelle Caesar-salaatin ilman caesaria. Suomeksi Hanne tilasi salaattinsa ilman anjoviksia, joten kokki jätti koko soosin laittamatta. Ihan hyvä salaatti se silti oli. Se mikä täällä on kummallista meidän mielestämme on se, että aina kun menemme syömään ja haluamme pöydän joko auringosta tai osittain auringosta, tullaan meille ehdottamaan vaihtoa parempaan pöytään. Tai jopa rullataan aurinkovarjo päällemme kysymättä. Tällä kertaa jouduimme kyllä itsekin jo vähän ihmettelemään päätöstämme, kun tunsimme hikinorojen valuvan paitojemme alla. Mutta suomalainenhan ei päätöstään pyörrä.

Aurinkoa todellakin riitti.

Suunnatessamme ulos vanhankaupungin alueelta oli pakko pysähtyä naatiskelemaan tuorepuristetut mehut.

Maksoimme parkistamme hurjat 1,8€ ja lähdimme ajelemaan kohti Budvaa. Matkalla Hanne tsekkasi Lonely Planetistaan paikan hotellitarjontaa. Samalla hetkellä kun Hanne huomasi kirjassansa kehuttavan hotelli Kangaroota, näkyikin se jo edessämme. Siispä auto parkkiin ja tiedustelemaan huoneiden hintoja. 25€ / nuppi tuntui varsin kohtuulliselta hyvätasoisesta huoneesta buffetaamiaisineen. Siispä kamat sisään, vaatteet vaihtoon ja rantakadulle tsekkadeerailemaan meininkiä. 

Kenguru-hotellin perussiisti huone.

Rannan nähdessämme saatoimme todeta Budvan olevan paljon turistikkaampi kohde kuin olimme kuvitelleet. Hiekkaranta oli laatoitettu aurinkotuoleilla ja kadun varressa oli hurja määrä ravintoloita ja krääsäkauppoja. Ihan kuin Gran Canarialla konsanaan. Istahdimme nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä ja tilasimme parit juomat kera Quattro stagioni -pizzan, joka jaettiin neljään pekkaan. 

Alman tilaama Bambus-drinkki yllätti maukkaudellaan. Olisitteko ikinä uskoneet, että Coca-cola sopii yhdistettäväksi punaviinin kanssa!

Jatkoimme matkaa rantakatua pitkin kohti vanhaakaupunkia. Tämäkin Old town oli todella soma ja tunnelmallinen. Hetken kierreltyämme katuja totesimme yhtäkkiä katselevamme vanhaakaupunkia muurin reunalta. Kukaan ei osannut sanoa missä vaiheessa olimme päätyneet kiertämään muuria, kun juuri hetkeä aiemmin tallustimme katutasossa. Kiltisti kävelimme sen kuitenkin loppuun asti. Ainakin Kasperin mielestä Budvan vanhakaupunki oli näistä kolmesta käymästämme (Dubrovnik, Kotor, Budva) se kaikkein tunnelmallisin. Toisissa oli liian turistihenkinen meininki. Täällä kaduille mahtui vain muutama ihminen kerrallaan, ei ollut sisäänheittäjiä ja eräällä tavalla täällä pystyi kuulemaan kuinka muurit kertoivat omaa tarinaansa.

Noillakin muureilla tuli käveltyä... vahingossa tosin.

Päästyämme muurilta alas, piipahdimme vielä putiikkiin ostamaan Almalle paidan. Johan oli shoppailun vimma tässä päivässä. Ihmettelimme (emme siis ihastelleet) kuinka näinkin tuntemattomasta paikasta kuin Budva, on tullut näin suuri turistikohde. Suuri osa turisteista on vodkaajuovaa kansalaisuutta ja kadut ovat illalla kuin Thaimaassa. Ei ehkä ihan meidän juttu.

Huomenna menemme käymään Gwen Stefanissa, eikun Stefan's Steakhousessa, eikun Hikisessä Stefanissa. Eli siis Sveti Stefanissa. Sen pitäisi olla koko rannikon suurin "WOW"-elämyksen tuottava kohde Lonely Planetin mukaan. Siihen ympättynä kylkeen huikean hyvät rannat, niin voi olla aika mukavan lököisä päivä tiedossa. Eikä sovi myöskään unohtaa että päivän päätteeksi jatkamme vielä Bosnian puolelle Mostariin. Taas on tiedossa kaiken näköistä menoa ja melskettä. :)

Kerman-kisassa Mökö ja Nakke ovat selvässä johdossa neljällä pisteellä. Saamiemme tietojen mukaan kuitenkin moninkertainen mestari Carbosomi on lataillut akkuja ja virittänyt silmäänsä tuijotellen huonekasveja jo viimeisen parin viikon ajan. Kuulemma kohta tulemma näkemään semmoisen loppukirin, että on syytä vapista jo ennakkoon.