Kroatian auringon alle

Siirtyminen Helsinki-Vantaan kentälle alkoi aamulla kello 06.00. Keräsimme kamppeemme kasaan ja pari päivää mustalaisleiriltä näyttänyt (ja haissut) olohuone paljastui entisessä loistossaan. Kiitos Hannulle ja Kertulle majapaikasta ja vielä lisäkiitokset Hannulle taksipalvelusta kentälle.

Lennollekirjautumisen teimme jo tuttuun tyyliin sähköisellä check-in laitteella. Finnair vaatii nykyään aina tämän tehtäväksi koneilla, eikä tiskillä sitä enää voi tehdäkään. Pakaasien tiputtamisen jälkeen suuntasimme näppärästi ruuhkaisen pää-check-in-alueen ohitse toiseen päähän, missä jonot olivat huomattavasti lyhyemmät. Kenelläkään ei ollut käsimatkatavaroissa mitään huomautettavaa, mitä nyt Kasper meinasi unohtaa ottaa läppärin mukaan tarkastuksen jälkeen.

Pienen välipalan ja Yrjön lomanaloitus-kaljan jälkeen pääsimmekin lentokoneeseen koisaamaan. Kuten normaalisti, Kasper ja Hanne torkahtivat heti. Eikä kyllä mennyt ilmeisesti kauaa muullakaan matkaseurueella. Pikku hiljaa heräilimme siihen kun pullistunutta sämpylä-pakettia rapisteltiin naamojemme edessä. Kyllä kiitos, leipä oli herkullinen. Vielä jonkun aikaa kun höpöttelimme niin koneemme alkoikin jo lähestymään Dubrovnikin kansainvälistä lentokenttää.

Tämä kuva oli pakko pikselisensuroida, jotta lapset voisivat nukkua yönsä jatkossakin levollisesti.

Laskeutumisen jälkeen totesimme toisillemme: "Ja paskat ole Euroopan aurinkoisin maa. Nytkin on pilvessä ja sumuista..." Perillä oli tosiaankin vähän satanut ja siirryimme joustavasti passintarkastusten kautta ostamaan bussilippuja keskustaan. Hintaa lipulla oli 35 kunaa, eli vähän alle 5 euroa per henkilö. Ei mikään kovin paha hinta 20km mittaisesta sujuvasta matkasta. Köröteltyämme vähän yli puoli tuntia melko mutkaisia ja kapeahkoja teitä, näimme Dubrovnikin kaukana alapuolellamme. Ensimmäiseksi huomasimme, kuten varmaan kaikki muutkin, massiiviset kaupunginmuurit. Ne sulkevat pienen vanhan kaupungin täydellisesti sisäänsä. Bussista noustessamme oli aurinkokin alkanut paistaa. Siinä vaiheessa Yrjökin alkoi miettimään josko ottaisi fleecen pois päältä.

Tervetuloa Dubrovnikiin.

Lähdimme etsimään hotelliamme, Nives Apartmentsia. Mikäli olisimme lukeneet karttaa oikein, emme olisi joutuneet kiipeämään jyrkähköjä portaita edestakaisin. Mutta löytyi se oikea ovi näinkin. Noin parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen saapui paikasta vastannut naishenkilö paikalle. Pääsimme checkaamaan itsemme sisään 3 tuntia etuajassa, koska aiemmat olivat lähteneet hyvissä ajoin. Huone näytti mukavalta ja saimme kuulla myös sen, että hanavesi on juomakelpoista. Kaiken lisäksi sitä saa kaupungilta raanoista ja lähteistä mielin määrin. Ei muuta kuin vähän lyhyempi lahkeista pöksyä jalkaan ja etsimään mukavaa ruokapaikkaa.

Helposti menee.

Huoneistoomme noustessa oli matkalla myös kauniloita kukkiloita.

Huoneistomme avaimen luovuttanut Marije suositteli meille erästä ravintolaa vanhankaupungin ulkopuolelta. Sieltä olisi hyvät näkymät muurille ja merelle. Lisäksi Almalla herahti vesi kielelle kun Marije kehui paikan merenelävä-risottoja kahteenkin kertaan. Suunnistimme siis (suorinta) tietä sinnepäin ja pääsimmekin perille alta aikayksikön. Kartan mittakaavasta ei nimittäin ollut aiemmin mitään hajua ja totesimme lopulta kaiken olevan 200 metrin säteellä. Pääsimme heti mukavasti lomafiilikseen kiinni, kun aurinko paistoi ja tilasimme litran talon viiniä pöytään.

Jo alkoi suu napsaamaan.

Ruoiksi valikoitui tällä kertaa kaksi salaattia ja kaksi risottoa. Alman ja Yrjön tilaama perinteinen merenelävärisotto oli oikein maukas, eikä Hannen vähän ulkonäöllään kauhistusta herättänyt musta risottokaan ollut pekkaa pahempi. Jälkimmäinen oli ehkä hiukan kalainen, mutta ei kuitenkaan liian, koska se maistui myös Kasperille. Hintaa koko tämäykselle juomineen kaikkineen kertyi noin 60 euroa.

Oh yeah!

Mahat ja päät täynnä lähdimme käpyttämään kohti kaupungin muureja, Dubrovnikin päänähtävyyttä. Ylöspääsy maksoi 90 kunaa, eli 12 euroa per henkilö. Muutamat kaveripariskuntamme olivat käyneet aiemmin tänä vuonna samaisilla muureilla ja olivat joutuneet keskeyttämään kierroksen, koska kierros oli ollut kuulemma liian pelottava. Ehkä seitsemän ADHD lapsen äitinä se olisi voinut olla edes vähän jännittävä kun katselee mukuloiden säntäilevän sinne sun tänne, mutta normaalin ihmisen hermoilla ja vakailla askelilla varustetuilla ihmisillä se oli yhtä pelottavaa kuin piparkakkutaikinan syönti. Maisemat olivat hienoja ja aurinko paisteli käytännössä koko ajan. Oli pakko pysähtyä juomaan yhdet tuorepuristetut appelsiinimehut muurilla sijainneessa kuppilassa.

Reissufiiliksissä.

Näkymää muureilta.

Muureilta näki myös hyvin Dubrovnikin kaduille. Paljon kapeita kujia täynnä ihmisiä. Tässä näkyvissä pääkatu.

Tehtyämme kierroksen kaupungin ympäri ja katsottuamme viimeisenkin nurkkauksen muurista, laskeuduimme alas ja lähdimme suunnittelemaan illan ruokailua. Päätimme aloittaa loman tyylikkäästi ja valitsimme raflan Dubrovnikin kärkipäästä, eli Proton. Sitä ennen nappasimme kuitenkin erittäin herkulliset pizza-slaissit katukaupasta. Kun kysyimme mitä tuo valkoinen tuossa erään pizzan päällä on, kuulivat kaikki muut "No good" ja Kasper kuuli "Goat cheese". Eräällä tavalla kaikki siis kuulivat samoin, mutta juustoa se silti oli. Ja maistui kyllä ihanan suolaisen rasvaiselle. Kuulemma.

Pizza ilman "No goodia".

Koko päivä oli ollut erittäin onnistunut tähän asti. Olikin vuorossa päivän suurin pettymys, Proto. Vaikka puitteet olivat kunnossa, ei ruoka ollut millään tavalla erityistä. Alman annos oli lähellä työmaaruokalan mössöä, Yrjön annoksessa ei ollut makua, Hannen annos oli perinteinen salaatti sekä pari uppopaistettua katkarapua ja Kasperin tryffeli-vasikka oli hyvin normaali lihalätty. Hintaa kokonaisuudelle tuli viinipullon kanssa 140 euroa. Muissa ravinteleissa täällä saa mättää jo melko lailla olan takaa, jotta saa vastaavan laskun aikaan. Emme olleet ruokiimme kovinkaan tyytyväisiä, varsinkin kun odotukset olivat niin korkealla. Vielä oli kuitenkin tilaa parille drinkille ja jälkkärille ja siirsimmekin itsemme toiseen kuppilaan viettämään pimentynyttä ja lämmintä kroatialaista iltaa.

Tässä vaiheessa vielä hymyilytti.

Dubrovnik tuntuu olevan kohtalaisen helponoloinen kohde tulla, mutta tekemistä täällä ei kovin pitkäksi aikaa varmaankaan ole. Alueella on oikeastaan vain yksi hiekkaranta, jonne sinnekin mahtuu vain muutamia kymmeniä aurinkovarjoja. Vanhakaupunki on kyllä varsin tyylikäs, mutta etelän lomalla pitää olla joko tekemistä tai sitten mukavat auringossalököilymahdollisuudet. Paikallisista ihmisistä ei ole vielä oikein mitään mielikuvaa. Palvelualttius voisi olla parempi, mutta toisaalta emme mitään Jenkkilän yltiötehokasta palvelua odottaneetkaan.

Hanne päätti vähän tarjoilla tantotanssia Dubrovnikin kujilla ja saikin parit aplodit ohikulkijoilta.

Huomenna on luvassa ukkosta. Tavoitteenamme on kuitenkin päästä jossain vaiheessa päivää hetkeksi käymään rannalla lekottelemassa ja päästä kokeilemaan minkäslaista se Välimeren vesi nyt taas oikein olikaan. Viimeksi sitä on tainnut tulla kokeiltua Maltalla aika monta vuotta sitten.